Kuinka aika varataan?

Ajanvaraukset lyhyesti

  • Ajanvaraus tehdään henkilökohtaisesti artistin kanssa. Muu henkilökunta ei voi varata aikoja, eikä varauksia voi tehdä toisen puolesta
  • Ajan voi varata joko paikan päällä tai puhelimitse numerosta 0400 185 358
  • Aikoja ei voi varata sähköpostilla, Facebookissa tai tekstiviestillä
  • Putkalla ei ole erikseen suunnitteluaikoja. Suunnittelu ja piirtäminen aloitetaan, kun varsinainen tatuointiaika on sovittu.

Ajanvaraukset tarkemmin

Kuinka asioida?

Suosimme henkilökohtaista visiittiä, sillä meidän kokemuksen mukaan sillä tavalla saadaan projekti aina parhaiten käyntiin. Puhelinkin kyllä käy ja on usein ulkopaikkakuntalaisille ainoa vaihtoehto.

Jos mahdollista, pyydämme haarukoimaan artistia etukäteen, sillä näin meidän on paljon ohjata duuni oikealle ihmiselle heti suoraan. Hyvä kombo on soittaa ja sopia halutun artistin kanssa tapaaminen liikkeeseen.

Kuinka ei asioida?

Sähköpostilla (tai Facessa, tekstiviestillä, ym.) emme voi ottaa varauksia vastaan. Syy tähän on, että silloin tulee ikävä viive, kun artisti ehdottaa aikaa asiakkaalle ja odotetaan vastausta. Tämä on meidän kokemuksien mukaan hyvä tapa saada aikaan tuplabuukkauksia ja yleistä sekaannusta.

Joten: paikan päällä tai puhelimitse, jotta tiedonkulku on välitöntä. Käytämme sähköpostia kyllä paljon ja se soveltuu mainiosti esimerkiksi referenssikuvien lähettämiseen tai ennakkovaroituksen lähettämiseen ennen visiittiä liikkeeseen.

Mietittävää ennen yhteydenottoa

  • Mikä on tatuoinnin haluttu koko? Pieni kuva tarkoittaa ihmisille eri asioita, joten parasta puhua senteistä
  • Mikä on budjetti? Aloitushinta on 100 €, sleeve maksaa nelinumeroisia
  • Mikä on pisin sietämäsi jonotusaika? Keskimäärin Putkan jonot ovat n. 1-3 kk, pikkukuville lyhyempi
  • Oletko valmis maksamaan 50-100 €:n varausmaksun viimeistään viikon sisään varauksen teosta?
  • Onko kyseessä peittokuva? Jos on, laita kuva etukäteen maililla ja/tai tule paikan päälle
  • Mitä tyyliä (esim. realismi, old school) halutaan? Kaikki artistit eivät tee kaikkea ja osalle tyyleistä on oma spesialisti

Tatuointiartistin valinta

Tatuointiartistin valinnalla on suuri merkitys. Jokaisella tatuoijalla on oma, henkilökohtainen tyylinsä ja kaikki artistit eivät tee kaikkea. Kun asiakkaamme haluavat varata aikaa, ensimmäisiä kysymyksiämme on, onko artistia mietitty jo valmiiksi. Usein ei ole, joten olemme koonneet tähän asioita, jotka auttavat valinnassa eteenpäin.

Onko kyseessä perustyö, johon pystyy kuka vain?

Osa tatuoinneista on sellaisia, jotka pystyy toteuttamaan tasalaatuisena kuka tahansa Putkan artisteista. Jos kyseessä on esimerkiksi tekstitatuointi tai muu yksinkertainen työ, artistilla ei ole oikeastaan mitään väliä. Työ on tällöin tasalaatuista, eikä artistin henkilökohtainen ote juuri näy.

Näissä tapauksissa suosittelemme ottamaan ajan ensimmäiseltä artistilta, jonka aikataulut sopivat sinulle. Ei kannata suotta jonottaa liikkeen fotorealismi-eksperteille puolta vuotta, jos tismalleen samanlaisen kuvan voi saada toiselta artistilta kuukaudessa.

Huomaathan, että esim. tekstitatuointeja ei em. syistä gallerioissa juuri ole.

 

Löytyykö haluamaasi jälkeä gallerioistamme?

Jos asiakas ei tiedä kovin tarkkaan, mitä haluaa, ohjaamme heidät gallerioihimme etsimään inspiraatiota. Samaa kuvaa emme tietenkään voi tehdä toistamiseen, mutta usein asiakkaamme löytävät tätä kautta suuntaa sille, mitä haluavat. Kokemuksemme mukaan oman artistinsa kyllä tunnistaa sen nähdessään. Samalla asiakas ei joudu ostamaan sikaa säkissä, sillä kuvat ovat osoitus siitä, mihin artisti pystyy.

Valitse artisti tyylin, älä aiheen perusteella

Joskus asiakkaat lähestyvät meitä sellaisilla kysymyksillä, kuten “Kuka on hyvä tekemään muistotatuointeja?”, “Kuka osaa tehdä tatuoinnin koirasta?” tai “Kuka osaa tehdä rock-henkisen tatuoinnin?”. Eli asiakkaat joskus tulevat aiheet ja teemat edellä.

Tämä on ymmärrettävää, mutta pistää suotta kapuloita rattaisiin. Vastaus tällaisiin kysymyksiin on aina “Kaikki artistimme. He tekevät vain ne omalla tavallaan”. Artistit eivät käytännössä rajaa töitään aiheiden perusteella. Jos haluaa esimerkiksi tatuoinnin koirasta, kaikki artistimme ovat tähän kokeneita ja päteviä. Tärkeämpi kysymys onkin, millaisen koiran haluaa?

Jos haluaa täysin realistisen tatuoinnin suoraan valokuvasta, tähän on omat tekijänsä. Jos saman koiran haluaa sarjakuvamaisempana tai old school -henkisenä, tähän löytyy puolestaan omansa. Gallerioidemme kautta saa parhaan kuvan siitä, millaista jälkeä kukin artisteistamme tekee.

Jos et osaa päättää, me kyllä jeesaamme

Joskus asiakkaan hakemaa juttua ei valmiista töistä löydy. Joskus useampi artisti vaikuttaa niin pätevältä, että valinta on vaikeaa. Joskus ei vain halua miettiä. Tämä on ihan ok ja me kyllä autamme. Meillä asiointiin ei tarvitse tehdä taustatutkimuksia ja aina voit vain poiketa paikan päälle. Henkilökuntamme tekee kanssasi kartoituksen ja ehdottaa sopivaa tekijää.

Ylös